”Kun maalaukset koristavat huoneiden seiniä, niin puutarhaveistokset koristavat puutarhoja ja puistoja” – näin sanoi kuvanveistäjä Ellinor Piipuu, jonka töitä lapsenlapsen perhe pitää kauniisti esillä taiteilijan entisessä kotistudion puutarhassa Nõmmella.
Tämän lauseen muistaa taiteilijan tyttärenpojan vaimo Kadrin, kun pohdimme, miksi Viron kotipuutarhoihin syntyi veistosaalto 1960-luvulla. Tuolloin yksityispihoilla olivat suosittuja myös pyöreät tai neliskulmaiset pienet vesiaiheet, joiden luo hahmoja sijoitettiin kasvien joukkoon. Myös kaupunginpuistoissa on säilynyt tältä ajalta veistoksia tunnelman luojina.
Yhden Viron puutarhakeramiikan perustajan puutarhassa hänen luomuksensa ovat yhä tallella samalla tavalla kuin veistokset aikoinaan sijaitsivat mäntyjen alla tai nurmikon reunassa perennojen edessä. Parhaillaan taustalla kukkivat pionit.
”Pingviini, kauris… 1980-luvun loppupuolella mukaan tulleet linnut. Etupiha on ollut veistosten valtakuntaa, vieressä oli viljely- ja peltomaata”, Kadrin näyttää mustavalkoisia valokuvia perhealbumista.
Vesiaihetta, jonka ympärille osa teoksista täälläkin keskittyi, ei enää ole, ja talokin on kokenut nykyaikaisen muodonmuutoksen. Pihalla painopiste on nykyään enemmän koriste- ja rentoutumispuutarhassa.
”Ellinor tuli asumaan tänne vuonna 1953, mutta kerrotaan, että tasavallan aikana tontilla oli ollut lihakauppa”, Kadrin kertoo Hiiun koulun lähellä sijaitsevasta kodistaan. Radioarkistosta voi kuunnella Mark Soosaaren keskustelua taiteilijan kanssa puutarhassa linnunlaulun säestämänä toukokuulta 1979: ”Ilta taiteilijan ateljeessa. Ellinor Piipuu” (arhiiv.err.ee).
”Keramiikka sopii puutarhaan paljon paremmin kuin sementti, sementtiveistokset tai sementtimaljakot. Se on luonnonläheistä ja sopii värisävyiltään hyvin yhteen luonnon värien kanssa. Graniitti on tietysti myös erittäin sopivaa, mutta graniitti on niin kallista, ettei kaikilla ole siihen varaa”, taiteilija sanoo audiokierroksella.
Perhe löytää Nõmmella kävellessään ja puutarhoja katsellessaan silloin tällöin Ellinorin tuotantoa. Kerran Kadrin meni kuitenkin erääseen Õismäen päiväkotiin ohjaamaan käsityöpajaa ja kohtasi siellä Ellinor Piipuun leijonaveistoksen. Kerrottiin, että kun päiväkoti avattiin 1960-luvulla, kaksi leijonaa lahjoitettiin vartioimaan sitä. Koska toinen ei ole enää säilynyt, toinen tuotiin sisätiloihin. Kerran Lohusalun kahvilassa istuessaan perhe näki takan päällä tutulla käsialalla tehdyn veistoksen. He katsoivat alle, ja se oli tosiaan Ellinor Piipuun teos. ”Sanottiin, että joku oli tuonut sen sinne vanhalta kesämökiltä. Ellinorin kesäateljee sijaitse myös niillä seuduin.”
Erittäin jännittävä tapaaminen on kuitenkin edessä tämän lehden painoon menon aikaan perheellä Yhdysvalloissa, missä asui taiteilijan sisar, jolle hän lähetti töitään silloin tällöin. Nyt perhe matkustaa pieneen Kirksvillen kaupunkiin Missourin osavaltiossa noutaakseen luovan perinnön eräältä sisarenlapselta Viroon. ”Emme tiedä tarkalleen, mikä odottaa, mutta teoksia on yhteensä parikymmentä, suurempia ja pienempiä. Tuomme mukanamme itse niin paljon kuin voimme, loput on lähetettävä matkaan.” Yksi on Ellinorin sisaren luona tekemä elämänkokoinen naishahmo. Mallina oli juuri se sama sisarenlapsi, jonka luona työt nyt ovat.
Ellinor Piipuun ja hänen lapsenlapsensa perheen puutarhassa Tallinnan Nõmmella voi vierailla sopimuksen mukaan.
Kadrinin yhteystiedot löytyvät käsityö- ja askartelupajojen sivustolta www.orreke.ee. Kannattaa seurata myös Nõmmen avoimien porttien tapahtumia, jolloin puutarha avataan toisinaan kierroksille ja kotikahvilaksi.
ELLINOR PIIPUU 18.10.1913–05.04.2006
Yksi Viron ammattimaisen keramiikkataiteen perustajista. Hän oli ensimmäinen, joka toi sodanjälkeiseen keramiikkataiteeseen vapaamman muotokielen. Mielialueeksi jäi kuvanveisto, jonka kirjo ulottui tunnelmallisesta pienoisveistoksesta koristeellisiin puutarhaveistoksiin. Opiskeli valtion taideteollisuuskoulussa keramiikkaa ja kuvanveistoa. Aloitti luovan uransa 1930-luvulla ja päiväsi viimeisen työnsä vuonna 1999. Tuotanto tuli yleisön tietoon lukuisten taideteollisuusnäyttelyiden ja useiden yksityisnäyttelyiden kautta, mutta myös taidetuotekombinaatin keramiikka-ateljeen tuotannon välityksellä.
Lähde: taideliittojen muistokirjoitus
Teksti: Malle Pajula
Kuvat: Priit Grepp
Alun perin julkaistu: Kodukiri 7, 2024
